Päiväkirja

 

 

[14.2.2010]

 

Kaikkea on taas tapahtunut. Kävimme Taikan kanssa mätsärissä mäntsälässä ja Sara oli myös mukana. Paikalla oli yhteensä 6 koikkeria. Taika sai pienten aikuisten kehästä punaisen ja Sara pienten pentujen kehästä sinisen. JH ssa emme pärjänneet. Tuomari jotain selitteli ettei oikein osaa arvostella rotua. Sama tuomari oli myös Saralla. Muuten ollaan nyt käyty pitkiä metsälenkkejä vapaana ja kun on ollut vielä aurinkoisia ja muutenkin hienoja talvipäiviä niin ollaan räpsitty kuvia hienossa talvi ilmassa. Tänään käytiin myös pitkällä lenkillä Sipoon rannassa meren jäällä kävelemässä. Laitan kuvia kun ehdin. Taikan kanssa ollaan muuten harrastuksista pidetty hiljais eloa koska Taikalla alkoi juoksut mutta Sara on päässyt kokeilemaan Taikankin puolesta mm. Agilityä. Taika toivottaa oiken hyvää Ystävänpäivää kaikille kamuillensa ja sivuilla vieraileville.

 

[3.1.2010]

 

Näin sitä vuosi taas vaihtu ja uudet kujeet sen mukana. Jaksoin viime vuonna kirjoittaa 8 päiväkirja kirjoitusta katsotaan saisinko tänävuonna jopa hiukan enemmän. Jouluksi saatiin lunta onneksi myös tänne etälään ja Taikakin nauttii siitä täysin siemauksin vaikka välillä onkin ollut niin kovat pakkaset että tassuja on palellut. Joulun vietimme mökillämme joutsassa aivan ihanissa keleissä ja Sarakin oli joulun meillä sekä tietenkin silloin myös isovanhempani. Äitini siskokin oli myös joulun meillä eli porukkaa riitti. Joulun jälkeen lähdimme jo Nurmekseen Luckyn ja Jaden luokse ai että kun tytöillä oli hauskaa. Siltäkin reissulta sain otettua paljon hyviä kuvia. Vanhempani lähtivät jo uudeksi vuodeksi etelään ja minä jäin sinne tulin vasta perjantaina pois. Uusi vuosi meni hyvin Taika ei pelännyt raketeita ja tykkäsi olla siellämaalla.